Kahden kulttuurin välissä
Inhimillisiä Uutisia 7.11.2017
Romanialainen lääketieteen opiskelija Diana Popa lähti kotimaastaan huomattuaan kuinka kamalasti ihmisiä kohdeltiin maan sairaaloissa. Hän muutti Suomeen ja näki, ettei täälläkään kaikki asiat ole täydellisesti.
“Romaniassa jo 30 on kuollut tuhkarokkoon”
“Romanian mukana ankara köyhyys syvenee EU:ssa”
“Joka kymmenes korttipetoksesta epäilty romanialainen”
“Romanialainen rikosryhmä rötösteli Etelä-Pohjanmaalla”
Kun hakee Googlesta sanoilla “romanialainen” ja “uutiset”, lista on lohduton. Arkipuheessa romanialaisista monelle tulevat ensimmäisenä mieleen kerjäläiset.
Romaneja on Romaniassa noin 500 000, mutta epävirallisen arvion mukaan heitä on noin 3 miljoonaa. Romanian romanien lukumäärää Suomessa on vaikea arvioida, mutta Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui viime vuoden lopussa 2 864 Romanian kansalaista.
Yksi heistä on 29-vuotias Diana Popa.
HYVÄSTI LUPAAVA ELÄMÄ
Minulla on kärpäsiä päässäni, kertoi iäkäs dementiapotilas tamperelaisessa hoitokodissa sairaanhoitajaopiskelijalle.
Totta tosiaan, nuori opiskelija huomasi.
Iäkäs rouva innostui: näetkö ne tosiaan? Opiskelija oli kuulemma ainoa, joka näki ne, vaikka hän aina oli sanonut niistä muillekin hoitajille. Nyt opiskelija aikoi pestä kärpäset pois rouvan päästä.
Diana Popan, tuolloin 22, harjoittelujakso kyseisessä hoitokodissa meni enimmäkseen pesuhuoneessa, koska hänen ohjaajansa oli sitä mieltä, että muuhun hän ei ollut valmis. Hänen ei annettu esimerkiksi jakaa lääkkeitä. Diana oli sairaanhoitajaopintojensa loppuvaiheessa ja työskennellyt edelliset kolme viikkoa lasten syöpäosastolla.
Muutama vuosi aiemmin vuonna 2010 Diana opiskeli Sibiussa Romaniassa lääketiedettä, mutta hän koki, ettei hänellä ollut siellä tulevaisuutta. Romaniassa opiskelu ei ole pelkkää luentosalissa istumista, vaan opiskelijat heitetään heti työskentelemään sairaalaan. Alle kaksikymppisenä Diana näki kuolevia ihmisiä ja kaikkein pahimpia sairauksia.
”Asuin kotona, jossa äiti laittoi ruokaa, pesi pyykit ja huolehti muutenkin kaikesta. Hän laittoi aamupalaa, jonka jälkeen ajoin isän autolla kouluun, jossa sitten todellisuus löi naamaan”, Diana muistelee nyt kodissaan Tampereella.
Hän oli tyrmistynyt ja pettynyt, miten ihmisiä kohdeltiin romanialaisissa sairaaloissa. Potilaat jätettiin lojumaan sänkyihinsä ilman hoitoa. Erityisen pahalta se tuntui silloin, kun oma isoisä valitti kärsivänsä kuin koira. Perhe joutui maksamaan, jotta isoisä sai tarvitsemaansa hoitoa. Diana ymmärsi systeemissä olevan sellaisia vikoja, joiden kanssa hänen oli vaikea elää.
”Se loukkasi minua enkä nähnyt itseäni lääkärinä, joka ottaa rahaa vastaan ihmisten hoitamisesta. Olen surullinen, etten puolustanut silloin niitä ihmisiä, joita kohdeltiin huonosti, koska nyt minulla olisi enemmän kanttia tehdä niin.”
Aivovuoto on Romaniassa aito ongelma, korkeasti koulutetut ihmiset kokevat saavansa koulutusta vastaavaa palkkaa sekä arvostusta muualla kuin Romaniassa, jossa minimipalkka on hieman yli 300 euroa kuukaudessa. Erityisesti lääkärit karkaavat ulkomaille ja motivaatio sairaaloissa on huono.
Diana ystävystyi romanialaisen miehen kanssa, jolla oli perhe Suomessa. Kerran hän pyysi Dianaa mukaansa tapaamaan heitä. Diana kaipasi taukoa ansasta, jossa koki elävänsä ja vietti lopulta kuukauden Suomessa. Kun hän palasi Romaniaan, hän meni kotiin, varasi lentoliput, pakkasi tavaransa ja kertoi vanhemmilleen, että muuttaa Suomeen.
ÄITI KOVILLA
Romaniassa äly on ihmisen merkittävin omaisuus ja on itsestään selvää, että tällainen varallisuus pyritään käyttämään hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Muuttaessaan Suomeen Diana oli kuitenkin heittämässä mahdollisuuksiaan viemäriin.
“Ei minulla ollut mitään käsitystä mitä tulen tekemään täällä. Se oli vanhemmilleni todella vaikea hetki, koska he ajattelivat, että tämä on kaiken loppu. Diana pilaa elämänsä.”
Kun Diana oli yöpynyt muutaman kuukauden ystävien nurkissa ja viettänyt aikaansa lähinnä kavereiden kanssa ulkona, hän ymmärsi, ettei voinut enää jatkaa näin loputtomiin, mutta ei voinut palata Romaniaankaan. Diana olisi voinut pyrkiä jatkamaan lääketieteen opintojaan, mutta Suomen kielen tasotesti oli esteenä. Nuori nainen päätti hakea opiskelemaan sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulun englanninkieliseen koulutusohjelmaan. Äidin mielestä se tuntui lääkäriopintojen jälkeen nololta.
”Ajattelin, että sairaanhoitajan työ on kuitenkin alaani ja voin kasvaa siitä asemasta myöhemmin. Työstä tiesin hyvin vähän tai kuinka paljon sairaanhoitaja tienaa, halusin vain alkaa tehdä elämälläni jotain”, Diana kertoo.
Diana pääsi opiskelemaan ja yritti selittää äidilleen, että sairaanhoitajan työ on täällä erilaista.
PAKKO OLLA PARAS
Dianalla on sylissään neljän kuukauden ikäinen Jasmin, jolle hän välillä kuiskii jotain romaniaksi olohuoneessaan Tampereella. Tytär katsoo äitiinsä innosta hihkuen ja kikattaa.
”Tulen olemaan vielä todella pulassa tämän kanssa”, Diana sanoo ja nauraa hersyvästi. Hän tarkoittaa, että jos Jasminilla on vähänkään päätä, hän ei tule päästämään äitiään helpolla. Eikä pidäkään. Romanialaiseen kulttuuriin kuuluu olennaisesti se, että täytyy olla paras. Joka perheessä myös sisarukset kilpailevat paremmuudesta keskenään. Lapsiin ladataan kaikki toivo paremmasta ja vanhempien odotukset saattavat hipoa kohtuuttomuuksia. Dianan mukaan romanialaiset ovat tästä syystä haluttuja opiskelijoita huippuyliopistoihin ympäri maailmaa. Tämä tarpeeton haastaminen kuitenkin uuvuttaa ihmiset, hän toteaa.
Niin Dianallekin kävi juuri ennen valmistumista: hän uupui. Diana keskusteli yhden kerran psykologin kanssa, joka neuvoi häntä hellittämään hieman. Hän itsekin tajusi polttavansa itsensä loppuun, jos jatkaa samaa tahtia. Eikä hänellä loppujen lopuksi ollut mitään valittamista. Paitsi sää. Ja pimeys.
Oman lapsensa Diana aikoo säästää romanialaiselta kilpailukulttuurilta.
KIITOLLISUUS MOTIVOI
Suomen kieli – sen opiskeluun meni hermot. Diana aloitti kielen opiskelun, mutta muiden ulkomaalaisten kyky oppia oli hänelle aivan liian hidassoutuista. Hän osti kirjoja ja yritti opiskella itsekseen, mutta se tyssäsi siihen, kun hän ei ymmärtänyt miksi on kaksi ilmaisua: minä käyn museossa ja minä menen museoon, kun ne selkeästi tarkoittavat samaa asiaa. Diana kuunteli lapsia ulkona ja oppi miten sanotaan äiti. Hän luki kaupassa vihannesten nimiä ja oppi miten sanotaan porkkana. Diana ei halunnut luovuttaa kielen suhteen, mutta ajatteli, että sen opiskelulle on oma hetkensä tulevaisuudessa.
Pimeä aika oli Dianalle vaikeaa ja hän tarvitsi silloin omaa tilaa. Hän vuokrasi asunnon Arboretumista Hatanpäästä, uskomattoman kauniilta alueelta Pyhäjärven rannalta. Toisin kuin muut luokkakaverit, Diana ei saanut mitään opiskelijaetuuksia elämiseensä. Hän maksoi kaiken itse. Tai siis hänen vanhempansa maksoivat. Sen Diana muistaa joka käänteessä: kuinka paljosta hän on velkaa vanhemmilleen.
”Se myös motivoi, koska minun täytyi selvitä opinnoista nopeasti, oppia suomea ja mennä töihin.”
Kerran Diana aikoi hakea siivoustöitä, mutta jätti viime tipassa hakemuksen lähettämättä. Onneksi, hän ajattelee nyt, koska hän on varma, että olisi saanut sen työn. ”Silloin olisin varmaan pakannut tavarani ja lähtenyt kotiin. En halveksi siivoustyötä, mutta ajattelin, että iässä jossa pitää kasvaa ja kehittyä sellaiseksi ihmiseksi kuin olet, täytyy tehdä sitä mistä nauttii.”
Harjoittelupaikkana oli Kaupin sairaala ja harjoittelujakson nimi perushoito. Ensimmäiseksi kävi ilmi, että Dianan ohjaaja ei puhunut englantia. Hän seurasi ohjaajaansa joka paikkaan kuin eksynyt koiranpentu kamppaillen nimien kanssa, jotka olivat samanlaisia: Juho, Juha, Janne.
Työ käsitti suurelta osin liukuhihnamaista takapuolten pesua. Diana ei pystynyt syömään muiden kanssa, koska tunsi, että häntä tuijotetaan. Dianan taloudellinen tilanne oli vaikea, hän kulutti pelkästään vuokraan kaksi kertaa sen, mitä hänen äitinsä sai palkkaa ja pesi ihmisten takapuolia ymmärtämättä miksi. Kotona hän mietti, että tarjolla täytyy olla jotain enemmän.
”Seuraavana päivänä rasvasin potilaan selkää ja toin juotavaa. Jos joku potilaista oli kovin hiljainen, jäin hänen seurakseen ja yritin jutella suomeksi.”
Dianan täytyi löytää töitä. Häntä kiinnosti työ vanhusten parissa ja tiesi, että sillä alalla tarvitaan paljon hoitajia. Hän pääsi Tammenlehväkeskukseen, joka on sotaveteraanien kuntoutuslaitos. Diana teki kaikki samat asiat kuin muutkin, mutta ei pystynyt puhumaan. Silloin koitti se hetki, kun hän päätti aloittaa suomen kielen opinnot uudelleen.
PUUTETTA KUNNIOITUKSESTA
Diana ei usko rasismiin, vaikka on sitä kokenutkin, vaan pitää sitä enemmän tietämättömyytenä. Koulutettu ja maailmaa nähnyt ihminen ei Dianan maailmassa voi olla rasisti. Edes harjoittelu, jonka hän käytännössä vietti melkein kokonaan suihkuhuoneessa, ei horjuttanut Dianan uskoa ystävällisyyteen ja humaaniuteen, vaikka ilkeydet satuttivat. Diana kertoi harjoittelun päättyessä ohjaajalleen, kuinka ilkeä tämä oli hänelle ollut, mikä sai ohjaajan itkemään.
”Sanoin hänelle, että minä olen ok, mutta toivon ettei kukaan muu ulkomaalainen tule sinne harjoitteluun, koska tällä tavalla ei ihmisiä pidä kohdella.”
“Päätin, etten koskaan työskentele paikassa, jossa toisia ihmisiä ei kunnioiteta. Se oli ainoa kerta, kun olen ollut tyytymätön Suomessa siihen miten asioita hoidetaan. Ihmiset eivät olleet onnellisia siellä.”
Hänen on vaikea hyväksyä sitä, että muuttaa köyhistä oloista rikkaaseen maahan ja on tekemättä mitään. Syrjintää hän ei kuitenkaan ymmärrä. ”Kun näkee kerjäläisen tai muuten huono-osaisen, voisi miettiä miltä tuntuisi vaihtaa paikkaa tämän kanssa. Tuskin kukaan haluaisi. Nämä kerjäläiset tulevat todella vaikeista oloista. Heitä pitäisi auttaa. Jos ei siihen pysty, niin heidät voisi ainakin jättää rauhaan. Tiedän mitä lieveilmiöitä romanikerjäläisiin liittyy, mutta ne eivät ole sen yksittäisen kerjääjän vika.”
Jasmin jokeltelee itsekseen sängyssä herättyään päiväunilta ja Diana hymyilee leveästi. Valmistumisen jälkeen joulukuussa 2014 Diana lähti ystävien kanssa lomalle Marokkoon. Siellä hän rakastui ja alkoi seurustella. He menivät naimisiin ja saivat lapsen.
Jasminin isä, Dianan marokkolainen aviomies muutti Suomeen muutama kuukausi sitten, juuri Turun puukotuksen jälkeen.
”En halua sanoa, että suomalaisissa olisi jotain vikaa, kun he pitävät häntä terroristina, koska en halua, että hän alkaa vihata olla täällä. Hän on rauhallinen, lempeä ja työtä tekevä ja uskon, että hän tulee pärjäämään.”
SUUNNITELMAT PITÄVÄT ALOILLAAN
Tavattuani Dianan syyskuussa vanhempiensa luona Sibiussa, matkalla kotiin taksikuski Bukarestissa kertoi nähneensä televisiosta, kuinka suomalaiset nuoret miehet heittelivät romanikerjäläistä kolikoilla. Se tuntui pahalta ja jäin miettimään, millainen kuva suomalaista on Romaniassa, mitä romanialainen saa tulokseksi kun googlettaa "suomalainen" "uutiset".
Dianaa järkyttää joka kerta, kun hän näkee aliravittuja lapsia kadulla. Romaniassa heitteillä ei ole ainoastaan koirat ja kissat, vaan myös romanilapset. Heille tosin ei sympatiaa heru samalla tavalla kuin nelijalkaisille.
”Romaniassa romanilapset elävät kadulla. Yhdenkään lapsen ei pitäisi elää niin."
Diana ei aio tyytyä voivotteluun, vaan suunnitelmissa on useamman romanilapsen adoptointi tulevaisuudessa. Dianan kanssa keskustellessa hämmästyy välillä hänen viileän järkevää suhtautumistaan asioihin. Hän saa miettimään omaa suomalaisuuttaan ja suhtautumistaan muihin ihmisiin. Vaikka hän kritisoi, hän ei kuitenkaan kuulosta arvostelevalta. Tuntuu, että hän on oivaltanut nuoresta iästään huolimatta jotain erittäin oleellista elämästä.
Kun Jasmin on vähän vanhempi, Diana toivoo koko perheen muuttavan puoleksi vuodeksi tai vuodeksi ulkomaille. Ehkä Australiaan tai Uuteen-Seelantiin.
Dianalla täytyy olla pitkän aikavälin suunnitelma. Silloin hän pystyy olemaan hetken aloillaan.